Avun 90-vuotisjuhlasarjassa jokaiselle vuosikymmenelle 1930-luvulta tähän päivään kuullaan yksi henkilökohtainen tarina. 1940-luvulla syntyivät suuret ikäluokat. Yksi heistä on SAK:n entinen puheenjohtaja Lauri Ihalainen, joka sanoo, että suuret ikäluokat ovat saaneet elää hyvän vaiheen Suomen historiassa.
1940-luku oli sodan ja vaaran vuosien vuosikymmen. Sen loppuun ajoittuu Suomen korkein syntyvyys. Vuonna 1947 syntyi yhteensä 108 168 lasta, Suomen suurin ikäluokka.
Lauri Ihalainen on yksi näistä lapsista. Lapsuus Pihtiputaalla oli taloudellisesti niukkaa, mutta henkisesti rikasta. Työuransa Ihalainen teki ammattiyhdistysliikkeessä, hän on SAK:n pitkäaikaisin puheenjohtaja. Ihalaisen mukaan suuret ikäluokat ovat saaneet rakentaa hyvinvointiyhteiskuntaa ja elää hyvän vaiheen Suomen historiassa.